Naapurinvaaran Huvikeskus

La 4.9. Markku Aro ja FBI

La 11.9. Tomi Markkola, Suvi Hiltunen ja Mia Leivo

La 18.9. Mikko Mäkeläinen ja Johanna Piipponen

La 25.9. Finlanders ja Taikakuu

La 16.10. Anneli Mattila ja Pekkaniskan Pojat


Katso koko ohjelmisto »


Naapurinvaaran Huvikeskus
Naapurinvaarantie 20 B

Puh. tanssi-iltoina:
08 664 495, muuna aikana
0400 372 415 tai
045-1310 932

Sotkamon Nuorisoseura ry.
Kainuuntie 27,
88600 Sotkamo.

Hallituksen puheenjohtaja
Yrjö Mikkonen,
Puh. 0400 286 050




Teatteri Havukka

Elokuun viimeiset tanssit

Päivämäärä: 28.8.2010.

Esiintyjät: Neljänsuora ja Anne Mattila & Mistral.

Yleisöä: 900.

Sää: Tanssien alkaessa poutaa, lähes tyyntä, puolipilvistä +11 astetta. Päättyessä puolipilvistä, poutaa, tyyntä +5,5 astetta.

Tanssien yleisilme: Melkein tekisi mieli kirjoittaa otsikolla "Neljänsuora villitsi väen vaaralla."

Molemmilla nuorekkailla esiintyjillä on faninsa. Lauantaina Neljänsuora onnistui varastamaan shown lähes täydellisesti.

Encorekappale oli odotetusti Hilma ja Onni. Antti Ketonen antoi välillä lavan eteen kokoontuneen yleisön laulaa pätkiä tuosta Jaakko Tepon hauskasta kappaleesta. Hyvin yleisö muisti sanat eli kuinka syksy ja Laukkanen saa, mutta minä en.

Esiintyjistä johtuen ohjelmistossa ei kovin paljon humppaa ja tangoja ollut. Anne Mattila saa pisteet kahdesta tangosta, jotka hän veti sellaisella tunteella, etteivät moiseen pysty monet tangokuningattaretkaan.

Erikoista: Kaksi viikkoa sitten oli vielä paahtava helle. Kaksi kuukautta sitten valoisa yötön yö. Näin se syksy tulee ja päivä lyhenee.


Neljänsuora joutui poseeraamaan keikan jälkeen useita kertoja faniensa kanssa.


Anne Mattilan esiintyessä oli lavan edus täynnä innokasta yleisöä.

---------------------------------------------------------------

Elokuun tanssit

Päivämäärä: 14.8.2010.

Esiintyjät: Matti ja Teppo & Horizone, Terhi Matikainen & Haavemaa.

Yleisöä: 850.

Sää: Lämpötila tanssien alkaessa +26 astetta, poutaa, voimakasta etelän puoleista tuulta. Tanssien päättyessä +21, poutaa, etelän puoleista tuulta.

Tanssien yleisilme: Matin ja Tepon lavakarismaa ihailemaan oli saapunut silmämääräisesti arvioiden enimmäkseen matkailijoista koostuva joukko. Toki vakiokävijöitäkin joukkoon mahtui.

Matti ja Teppo vetivät läpi koko hittirepertuaasinsa. Mukana oli tietysti uudempaakin musiikkia, mutta Kissankultaa ja suunnistajien laulu viimeisestä rastista kajahtivat entiseen malliin.

Tavallisen tanssimusiikin esitysvastuu jäi Terhi Matikaisen orkesterin vastuulle ja hyvin he tehtävänsä hoitivatkin.

Erikoista I: Ukkoskuurot ohittivat tällä kertaa Sotkamon eteläpuolelta ja länsipuolelta. Esimerkiksi Pulkkilassa nelostien varressa oli rajuja ukkoskuuroja samaan aikaan kun Naapurinvaaralla alkoivat tanssit.

Erikoista II: Jalasjärven Ilvesjoelta tulivat mustiin paitoihin pukeutuneet kyläyhdistyksen porukat tansseihin. Eivät ihan asiakseen, vaikka Matin ja Tepon on Ilvesjoelta kotoisin.


Matin ja Tepon lavakarismaa kestää ja kestää vuodesta sekä vuosikymmenestä toiseen.















Terhi Matikainen vastasi illan perinteisestä tanssimusiikista.

----------------------------------------------------------------


Tämä kuva on otettu viittä vaille yksitoista. Sadekuuro ei vielä tässä vaiheessa Naapurinvaaran päällä ollut.

Ukkosmyrskytanssit

Päivämäärä: 07.08.2010.

Esiintyjät: Kaija Pohjola & Paratiisi ja Charles Plogman & Tommys.

Yleisöä: 850.

Sää: Tanssien alkaessa +27, lähes tyyntä, pilvistä, hiostavaa. Tanssien päättyessä poikkeuksellsesti 23.45 +18, pilvistä, lähes tyyntä.

Tanssien yleisilme: Kaija Pohjola lauloi ensimmäistä settiään ja Charles Plogman odotti vuoroaan sähköjen katketessa ensimmäisen kerran kello 22.35. Toisen kerran ja lopullisesti sähköt katkesivat kello 22.46.
Sähköyhtiön vikapäivystykseen ei saatu yhteyttä ja varavalojen akkujen kestäessä vain 45 minuuttia, ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin talon tyhjentämminen ja tanssien keskeyttäminen.

Siinä välissä ehdittiin korjata sateen viemä tie. Tärkeintä oli huolehtia, ettei lisää vahinkoja pääse tapahtumaan esimerkiksi paniikin takia. Muutama auto ajoi monttuihin, vaikka liikenteenohjaajat yrittivät varoittaa särkyneestä tiestä.

Myös alkoholin myynti keskeytettiin turvallisuusseikkojen takia sähköjen katkettua.

Erikoista I: Naapurinvaaralla on Nuorisoseuran toimesta järjestetty tansseja vuodesta 1991. Kerta oli ensimmäinen kun huvitilaisuus keskeytettiin sähkökatkon takia.

Erikoista II: Vahingot pihalla jäivät vähäisiksi. Katkennut kuusen latva ruhjoi yhden auton tuulilasin. Arjen koettaessa selvitellään, minkä kannan vakuutusyhtiö ottaa tanssien keskeyttämisestä aiheutuneisiin vahinkoihin. Myöhemmin palataan siihen aiheeseen, että millä tavalla tapahtunut mahdollisesti hyvitetään yleisölle.
Kyseessä oli luonnonvoimien aikaan saama vahinko, jolle eivät tanssien järjestäjät yksinkertaisesti voineet mitään.

Erikoista III: Asiakkaat kyselivät poislähtiessään, etteikö teillä ole generaattoreita varavoimalana. Naapurinvaaran sähkönkulutus on sitä luokkaa, että pitäisi olla todella iso aggregaatti varavoimalaksi.


Katkenneen kuusen latva ruhjoi tanssivieraiden Volvon tuulilasin.



Kuva otettu ensimmäistä settiään laulavasta Kaija Pohjolasta kello 22.30. Viisi minuuttia ennen ensimmäistä sähkökatkoa.

---------------------------------------------------------------

Tunnelmatanssit

Päivämäärä: 31.7.2010.

Esiintyjät: Arja Koriseva & Fortuna, Janne Tulkki & Ilta.

Yleisöä: 800.

Sää: Tanssien alkaessa +22, puolipilvistä, ajoittain voimakasta etelän puoleista tuulta, poutaa. Tanssien päättyessä +18, heikkoa etelätuulta, puolipilvistä, poutaa.

Tanssien yleisilme: Nyt olivat lomalaiset liikenteessä. Erään paikallisen sanoja lainaten "eihän tiällä tunne kettään."

Arja Koriseva oli oikein vauhdissa, venyttäen settinsä lähes vartin aiottua pitemmäksi.

Hyvää tanssimusiikkia iloisella ilmeellä esitettynä ja basistivitseillä säestettynä. Syyttä ei Arjaa ole mainostettu Suomen parhaana tangokuningattarena.

Ei tarvitse kuulla muuta kuin tango "Rannalla" Arjan esittämä, niin on helppo olla Arjan fanien kanssa samaa mieltä.

Pohjanmaa tulvii ja sinisellä taivaalla on sateenkaarensa. Janne Tulkin ohjelmisto oli iskelmäpitoisempaa.

Jannella faneja riittää ja vielä kymmeniä minuutteja tanssien päättymisen jälkeen mies kirjoitti nimmareita kortteihin esiintymislavan edustalla.

Erikoista I: Lavan edustalle osa yleisöä oli jäänyt odottelemaan viimeisiä valsseja. Niitä ei koskaan soitettu, tanssit päättyivät Janne Tulkin encorena laulamaan hitaaseen kappaleeseen.

Erikoista II: Rankka sadekuuro kulki Vuokatinvaaran sivuitse kovan tuulenpuuskan saattelemana vähän ennen puoli kymmentä. Tenetin virran pohjoispuolelle ei vettä tullut kuin muutama pisara. Voimakkaan tuulen kuljettaman sadekuuron vauhdiksi arvioitiin jopa noin 120 kilometriä tunnissa.


Arja Koriseva oli vauhdissa Naapurinvaaralla.



Janne Tulkki vastasi illan iskelmävoittoisemmasta musiikista.

-------------------------------------------------------------

Torstain lomatanssit

Päivämäärä 22.7.2010.

Esiintyjät: Yölintu, Mira& Brainless.

Yleisöä: 550.

Sää: Tanssien alkaessa +21, puuskaista etelätuulta. Tanssien päättyessä +17 ajoittain kovaa vesisadetta, lähes tyyntä.

Tanssien yleisilme: Trooppinen ilmasto kuten akkainviikolla pitääkin olla. Siis hikinen ja kostea tunnelma.

Akkainviikosta vai mistä lie johtunut, yleisön silmiin pistävä naisvaltaisuuskin.

Yleisön joukossa oli harvemmin käyneitä lomalaisia, paikkakuntalaisia ja ihan vaan Yölinnun faneja.

Molemmat orkesterit soittivat reipasta iskelmämusiikkia. Yölintu tietysti kaikki hittinsä Liian suuresta citystä Preussinpunaiseen ja siltä väliltä.

Simo Silmun venytykset olivat "Eevassa" yhtä mahtavia kuin ennenkin.

Erikoista I: Nämä saattoivat olla Naapurinvaaran historian toistaiseksi viimeiset torstaitanssit. Kolme viikkoa sitten hyvää tanssimusiikkia soittaneet Pekkaniskan Pojat houkuttelivat 350 henkeä. Silloin yleisökato meni ajankohdan eli sen piikkiin, ettei paras loma-aika ollut käsillä. Nyt ei. Torstai tanssipäivänä oli vielä 2 000 –luvun puolivälissä hyvä juttu. Ajat muuttuvat, nyt yleisö haluaa käydä tansseissa viikonloppuisin.

Erikoista II: Taivas repesi kymmenen yli kymmenen eli juuri kun viimeinen linja-auto oli purkanut lastinsa pihamaalle.


Mira Haarahiltunen on rautalankamusiikkia soittavan Brainless –yhtyeen solisti.


Yölintukaan ei enää saa keskellä viikkoa suuria yleisömääriä liikkeelle.

 

----------------------------------------------------------------


Naapurinvaaran tanssilavalle pääsyä jonotettiin lauantaina illalla puoli kymmenen jälkeen.

Heinäkuun toiset suurtanssit

Päivämäärä: 17.7.2010.

Esiintyjät: Lasse Hoikka & Souvarit, Kari Piironen & Caminito.

Yleisöä: 1530.

Sää: Tanssien alkaessa poutaista, +17, päättyessä poutaista +12.

Tanssien yleisilme: Suomen suosituimpiin kuuluvan tanssiorkesterin, Lasse Hoikan ja Souvarien sekä monen mielestä ainoan oikean tangokuninkaan Kari Piirosen esiintymistä seuraamaan saapui lähes saman verran yleisöä kuin edellisiltana Yön keikalle.

Jos perjantaina seisoskeltiin lavan edessä ja bailattiin, niin lauantaina tanssittiin. Ja mikäpä oli tanssiessa erinomaisen tanssimusiikin tahdissa.

Väkeä oli tullut läheltä ja kaukaa, iäkkäämpää toki kuin perjantaina. Lyhyesti sanoen tällaiset lavatanssien pitää ollakin.

Erikoista I: Yleisömäärä oli melkein sama kuin perjantaina, mutta henkilöautoja oli parisataa enemmän. Pysäköintipaikat loppuivatkin melkein kesken ja alaparkista väkeä kuljetettiin takseilla.

Erikoista II: Asuntoautojakin -ja vaunuja oli myös paljon. Karavaanarit ymmärtävät nykyisin jo hyvin sen, etteivät he voi pysäköidä ajoneuvojaan miten sattuu.

Erikoista III: Viikonlopun tansseissa oli yli 3 000 kävijää ja lastenkonsertissa sunnuntaina lähes 1 000. Viikonloppuna yhteensä 4 000.


Souvarien esiintyessä asuntoautoja on liikenteessä todella paljon.

----------------------------------------------------------------

Heinäkuun suurtanssit

Päivämäärä: 16.7.2010.

Esiintyjät: Yö ja Suvi Teräsniska orkestereineen.

Yleisöä: 1550.

Sää: Tanssien alkaessa +16, tihkusadetta, idänpuoleista heikohkoa tuulta. Päättyessä +11, poutaa, sumupilveä, puuskittaista idänpuoleista tuulta.

Tanssien yleisilme:
Yön solisti Olli Lindholm ihmetteli, kuinka paljon naisia lavan edessä onkaan.

"Eihän se mikään ihme olekaan. Koska täällä esiintymislavalla on raavaita miehiä. Eikä mitään saatanan hankisääskiä niin kuin nuo Suvin orkesterin pojat."

Leikkiähän tuo puhe oli tietenkin. Juttu alkoi siitä, kun Olli kysyi pariskuntaa lavan edestä. Hän halusi laulaa pariskunnalle laulun pettävällä jäällä kulkemisesta.

Sotkamolaiset Pia ja Juhani Määttä saivat kunnian vastailla Ollin kysymyksiin lasten määrästä ja parisuhteen kestosta.

Kuten todettiin, naisia oli ainakin seitsemänkymmentä prosenttia yleisöstä. Villi meno jatkui Suvi Teräsniskan orkesterin päästessä vauhtiin Yön lopettaessa esiintymisensä.

Suvi Teräsniskan orkesteri kuittasi herjan heti kiitellen viimeisen settinsä aluksi Yö –yhtyettä hyvin hoidetusta yleisön lämmittämisestä.

Kauden yleisöennätystä ei lyöty. Juhannusaaton lukemista jäätiin 250 hengen verran.

Vaikuttiko sitten aamupäivän kaatosade kuinka paljon yleisömäärään, sitä on vaikea arvioida.

Erikoista I: Yö soitti yhden setin ja Suvi Teräsniskan orkesteri jatkoi ilman solistiaan. Yön setin aikana tulleet eivät nähneet ja kuulleet ollenkaan Suvi Teräsniskan esiintymistä. Teräsniska ja orkesteri esiintyivät pienellä esiintymislavalla ja yleisö oli heidän esiintyessään kokonaan vanhan tanssilavan puolella.

Erikoista II: Kainuussa musiikkipitoisia tapahtumia riittää. Kuhmossa on Kamarimusiikki, Kajaanissa Vihreät Niityt. Naapurinvaaran vehmaat lehdot ja niityt pärjäävät oikein hyvin ilman ylisuurta kajaanilaisen median puffitukeakin. Menneellä viikolla Onnen Kerjäläisiä oli katsomassa reilusti yli tuhat henkeä ja edellisen viikon kahdet tanssit vetivät yli 1500 kävijää. Viikon aikana Naapurinvaaran tapahtumat on houkutelleet reilusti yli 4 000 kävijää.


Yö ja Olli Lindholm sekä naisvaltainen yleisö.


Tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Suvi Teräsniskan orkesteri suorastaan villitsi yleisön.

----------------------------------------------------------------


In The Mood on rautalankabändi.
Solisti Maija Tenkanen hallitsee myös kitaransoiton.

Heinäkuun kuumaa huumaa

Päivämäärä: 9.7.2010.

Esiintyjät: Jorma Kääriäinen & Riku Niemen orkesteri (RNO) ja In The Mood.

Yleisöä: 700.

Sää: Tanssien alkaessa puolipilvistä, +22 ja ajoittain melko voimakasta lännen puoleista tuulta. Tanssien päättyessä +16, tyyntä ja puolipilvistä.

Tanssien yleisilme: Riku Niemen orkesterissa soittajia oli enemmän kuin sotkamolaisissa kyläkouluissa keskimäärin oppilaita.

Lavalle Jorma Kääriäisen ja välillä solistina itsekin toimineen Riku Niemen säestäjiksi nousi 26-päinen soittokunta.

Oli siinä näkemistä ja kuulemista koko rahan edestä. Ja kuuntelemaan suurin osa yleisöstä oli tullutkin isoa orkesteria ja heidän kanssaan Naapurinvaaralle tullutta Kääriäistä.

RNO ja Kääriäinen jakoi pikagallupin perusteella yleisön mielipiteet kahtia.

Toiset kuvailivat esiintymistä mahtavaksi, tanssimaan tulleet sanoivat Kääriäisen esittäneen Agentsien kanssa enemmän tanssimusiikkia.

In The Mood vastasi illan tanssimusiikista. Rautalankabändillä on erinomainen solisti Maija Tenkanen. Hän hallitsee yhtä lailla rock-henkiset kappaleet kuin vaikka tangon Pieni Sydän.

Erikoista: Naapurinvaaralla kokeillaan muutamien tanssien ajan linja-auton aikaistettua lähtöä Vuokattiin ja Sotkamoon. RNO:n ja Kääriäisen setti päättyi sopivasti ennen kello yhtä. Yhdeltä lähteneeseen linja-autoon nousikin kymmeniä asiakkaita.


RNO ja Kääriäinen harjoittelivat Naapurinvaaralla kaksi tuntia ennen tansseja.


Itse tanssien aikana ihailijat tungeksivat lavan eteen Kääriäisen ja myös solistina toimineen Riku Niemen esiintyessä. 

----------------------------------------------------------------


Kesä on nyt kauneimmillaan. Kuvan villilupiinit kukkivat karulla kalliolla Naapurinvaararan tanssilavan itäpuolella.

Torstaitanssit

Päivämäärä: 1.7.2010.

Esiintyjät: Pekkaniskan Pojat ja Susanna Sakko&Onnenpotku.

Yleisöä: 350.

Sää: Tanssien alkaessa +16, sadekuuroja, tyyntä ja puolipilvistä. Tanssien päättyessä +12, pilvistä, vähäistä sadetta.

Tanssien yleisilme: Jos viime kerralla oli yleisöennätys, niin nyt mentiin toiseen laitaan.

Mitään järkevää syytä ei yleisökatoon keksitty. Muuta kuin arki-ilta ja se, ettei lomalaiset ole vielä tietään Vuokattiin löytänyt.

Harmi, koska Pekkaniskan Pojat ovat suomalaisten tanssiorkesterien ehdotonta aatelia.

He hallitsevat tanssimusiikin repertuaarin hitaista valsseista nopeisiin iskelmiin.

Vai onko niin, ettei Pekkaniskan Poikien maine ole vielä kainuulaisen tanssiväen keskuuteen kantautunut.

Joka tapauksessa tanssimaan tulleet saivat nyt kyllä koko rahan edestä tanssimusiikkia. Eikä Susanna Sakkokaan orkestereineen iskelmälinjalle erehtynyt, vaikka sikermästä eivät kaikki pitäneetkään. Kuntoa ainakin lähes kymmenen minuutin pituinen sikermä kysyi lattialla olevilta.

Erikoista I: Sadekuurot kiersivät päivän aikana Naapurinvaaran, mutta illalla tunti ennen tansseja alkoi sataa melkein kaatamalla. Kuuro oli kuitenkin kyseessä sateen päättyessä sopivasti tanssien alkaessa.

Erikoista II: Pekkaniskan Pojat soittivat viimeisen setin ja vielä encoret viimeisten valssien jälkeen.


Pekkaniskan Pojat edustavat suomalaisten tanssiorkesterien aatelia.


Susanna Sakko esiintyi rennolla otteella Naapurinvaaralla.


 

 

 

 


        



Pysäköintipaikkaa etsimättä - lippuluukulle jonottamatta, leppoisasti linja-autossa!

Aikataulut voimassa vuonna 2010.


Naapurinvaaran Lomakeskuksesta (ent. Lomakylä)

Kajaanista

Sotkamosta ja Vuokatista